Aromin Kollegakortti vuodelle 2010 on etu lehden kestotilaajille. Sen tarkoituksena on rohkaista horeca-alalla toimivia syömään ulkona, hakemaan oppia, elämyksiä ja vertailukohtia omaan työpaikkaan. Vieraan ravintolan hyvä ruoka, palvelu ja henki panevat ammattilaisenkin miettimään, miten nämä asiat toteutuvat omassa työpaikassa. Voisiko jotakin tehdä toisin? Kollegakortin tarkoituksena on innostaa tutustumaan laajemmin ravintolamaailmaan ja antaa siihen myös taloudellista tukea. Tänä vuonna mukaan on lähtenyt 70 ravintolaa joka puolelta Suomea. Ne haluavat omalta osaltaan olla mukana kehittämässä alan työntekijöiden ammattitaitoa. Samalla ravintolat tulevat nykyistä paremmin tunnetuiksi alan ammattilaisten keskuudessa. Valitsimme mukaan ravintoloita, joissa on jotakin erityistä, paikkoja, joissa ruokailemisesta saa muutakin kuin vatsantäytettä. Lähde ystäväsi tai työkaverisi kanssa elämysmatkalle!
! Kollegakortti esitteeseen 2010 oli päässyt virhe. Ravintola Nilin (Rovaniemi) esittelyn tilalle oli eksynyt toisen ravintolan tekstit. Pahoittelemme tästä aiheutunutta sekaannusta niin ravintolalle kuin sinne meneville Kollegakortti asiakkaille. Nilin oikeat tekstit löytyvät tästä netissä olevasta Kollegakortti 2010 ravintola esittelystä.
Kortti
on Aromin tilaajalahja. Tilaa itsellesi oma lehti suoraan kotiin.
|
||||
Hanko | ||||
Helsinki | ||||
Hämeenlinna | ||||
Imatra | ||||
Jyväskylä | ||||
Kalajoki | ||||
Kangasala | ||||
Kittilä | ||||
Kokkola | ||||
Kuhmo | ||||
Kuopio | ||||
Lappeenranta | ||||
Lempäälä | ||||
Mikkeli | ||||
Oulu | ||||
Porvoo | ||||
Rovaniemi | ||||
Tampere | ||||
Turku | ||||
Uusikaupunki | ||||
Vaasa | ||||
![]() |
||||