Ilmoittaudu
Kurssit
ja seminaarit


Kolme ihanaa jälkiruokabuffettia
Juhlan aikaan • Makeita kupposia • Talvinen tarina
tiistaina 12.10. klo 15–17 Aromin Keittiössä
Herkullinen jälkiruoka osoittaa asiakkaalle, että häntä arvostetaan. Kaunis ja
huoliteltu esillepano ja viimestelty annos houkuttelevat syömään. Pienetkin
panostukset tuottavat helposti tulosta, joten jälkiruoka on paikka lisätä myyntiä.
IsoMitta on luonut ammattilaisten avuksi jälkiruokamaailman. Erilaisten keittiöiden
tarpeisiin ja erilaisiin tilaisuuksiin on suunniteltu valmiita jälkiruokapöytiä aina
lounasruokailusta illalliselle, asiakastilaisuuksista juhlavastaanoton buffettiin.
Kokonaisuuksiin kuuluvat reseptit, kattausideat ja tarjoiluvinkit.
Jälkiruokamaailmassa on kolme erilaista kokonaisuutta, kymmenittäin erilaisia
variaatiomahdollisuuksia. Niistä voi poimia valmiit suunnitelmat koko viikolle,
ruokalistalle, yksittäiseen tilaisuuteen tai esimerkiksi sesongin toteuttamiseen.
Kokonaisuuksista on hiottu selkeitä ja kustannustehokkaita. Jokaiseen pöytään on
valittu helposti valmistettavia, eri tyylisiä jälkiruokia ja annosten katteet on katsottu
kohdalleen. Suunnittelussa on otettu huomioon myös erityisruokavaliot. Näyttävät
kattaukset ovat yksinkertaisia toteuttaa. IsoMitan monipuoliset raaka-aineet
helpottavat ruokien valmistusta niin lounaalle kuin premium-noutopöytiin.
Tervetuloa nauttimaan IsoMitan uudesta jälkiruokamaailmasta!
• Kolme ihanaa jälkiruokabuffettia on katettu tiistaina 12.10. klo 15–17
• Aromin Keittiö, Mäkelänkatu 56, 3. krs, Helsinki
• Ilmoittautumiset 1.10.2010 mennessä: jenni.rinne@aromilehti.fi, puh. 050 412 5613
• Tilaisuuteen mahtuu 40 ensimmäisenä ilmoittautunutta
• Ilmainen Aromin lukijoille


Château du Breuil
Master Class - Calvadoskurssi
Aromi ja Servaali järjestävät kaksi erikoisluentoa calvadoksesta.
Chateau du Breuil’n Didier Bédu johdattelee calvadoksen saloihin
aina valmistuksesta ikäännytykseen ja sen vaikutukseen itse juomassa.
Opettelemme calvadoksen maistelutekniikkaa ja maistelemme laajan valikoiman
erilaisia Chateau du Breuil’n calvadoksia vertikaalitastingissä eli nuorimmasta
vanhimpaan. Tervetuloa nauttimaan kanssamme omenasta jalossa muodossa!
AJANKOHTA keskiviikko 6.10.2010
klo 14–16.00 ja 17.30–19.30
PAIKKA Aromin Keittiö, Mäkelänkatu 56, 3. krs. Helsinki.
KURSSI ON TARKOITETTU Aromin ja Avecin lukijoille,
ruoan ja juoman ammattilaisille. Valitse Sinulle
parhaiten sopiva aika ja ilmoittaudu nopeasti.
Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä / koulutus.
SITOVAT ILMOITTAUTUMISET 29.9.2010 mennessä jenni.rinne@aromilehti.fi,
puh. 050 412 5613.
KOULUTTAJAT Didier Bédu ja Tiina Järvikangas.
KURSSI on ilmainen.
Lukijamatkat

Seuraa ilmoittelua lehdestämme ja
netistä www.aromilehti.fi
|